sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Viidakko

Kävin tänään äänestämässä. Varustauduin matkaan huolella, otin repun ja siihen puhelinluettelon (koska siinä on kartta), taskulampun, lapaset, vesipullon ja kaksi lakritsapatukkaa. Ja tietenkin äänestyslapun ja henkilöllisyystodistuksen. En tiedä miksi äänestäminen on tehty niin vaikeaksi?

Matkalla minua vastaan melkein hyökkäsi koira joka haukkui ja haukkui ja jonka omistaja veti sitä pois minkä jaksoi, sen äänet saivat minut sekaisin, enkä muistanut enää ketä minun piti äänestää. Koko matkan läpi viidakon koirat ja villikissat ja koalat ja apinat huusivat minulle kukin piiloistaan: kuusi, kaksi, kahdeksan, kaksi, kolme, viisi, kaksi, kaksi, neljä. Menin aivan sekaisin. Minua vastaan käveli alkuasukkaita lapsineen, pipoissa ja toppavaatteissa, en ymmärtänyt miksi, vaikka oli kuuma. Onneksi mukana oli vesipullo. Löysin vihdoin äänestyspaikan ja tein sen mitä piti. Gorillat vahtivat minua koko ajan ja kopissakin oli reikiä josta ne näkivät sisään. Huudahdin kun näin silmien vilahtavan bambujen välistä ja poistuessani kopista kaikki gorillat ja niiden ystävät tuijottivat minua kun jätin ääneni.

Poistuin äkkiä, hyppäsin jokilaivaan jossa hävisin kaikki rahani taas eteisaulan kasinoon. Niin käy aina, koskaan en ole sieltä mitään voittanut. Parempi kuitenkin kulkea jokea pitkin laivalla, koska vedessä on lihaa repiviä piraijoita jotka vain odottavat minun reisiäni. Jäin tutussa poukamassa pois, mutta seisoin taas liian lähellä ja laivan rattaat pärskyttivät likaista vettä päälleni. Pyyhkiessäni silmiäni huomasin että Siwa on lopettanut. Kaikki oli tyhjänä, muutama tyhjä pahvilaatikko lattialla siinä missä joskus oli kassalinja. Mistä minä nyt käyn illalla myöhään hakemassa maitoa ja Fazerin sinistä? Mistä ostan seuraavat kaksi lakritsapatukkaa reppuuni? Eikö sillä ole merkitystä kenellekään että tämä oli minun lähikauppani?

Miksi äänestäminen on niin vaikeaa? Miksei kukaan kuule yhtä ääntä muiden mylvinnältä? Miksi kaikki tässä viidakossa on niin vaikeaa? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti